Muistista

Muistinmenetyksen jälkeen muistin voi saada takaisin kannabiksen tai hypnoosin avulla. Ehkä myös ihan vaan pysähtymällä muistelemaan. Muistoja voi myös palautua mieleesi itsestään. Usein kyse on siitä, että assosioit ne jostain kokemastasi. ”Tästä tulikin mieleeni.” Yksi muisto voi myös johtaa toiseen muistoon tällaisen mielleyhtymäreitin kautta. Kannabiksen tiedetään voivan voimistaa assosiointia ja vaikuttavan aivojen muistialueisiin. (Voivatko liianJatka lukemista ”Muistista”

Pahuus

Onkohan jossain joskus tutkittu kaikki pelosta, traumareaktioista, muistinmenetyksestä, punastelusta ja sen sellaisesta — ja tapettu lapsia? Vai onko se orgaanisissa ihmisten välisissä taisteluissa syntynyttä tietoa? Opetetaanko kiusaamista? Ihminen ei kai luonut koronavirusta, mutta rokotekriittisyyskö luotiin tai sitä ainakin ruokittiin? (Tunne salatun totuuden löytämisestä voi olla jännittävä ja temmata mukaansa.) Onko naurettavaa sanoa, että pahuus onJatka lukemista ”Pahuus”

Yliluonnollinen

Taikatietokoneohjelmassa eläminen vai noituutta avaruudessa? Vai onko totuus se toiseksi tylsin eli hieman toisella tyylillä kirjoitettu ja vähän fiksailtu luonnontieteen oppikirja? (Jos siis sitä tarvitsee fiksailla. Ehkä olen väärässä ja lähes kaikki luonnontieteilijät oikeassa vapaan tahdon ja suhteellisuusteorian suhteen.) Missä muinaismeressä kipu syntyi? Milloin nautinto ja lisääntyminen alkoivat esiintyä lähekkäin? Jos maapallon ja ihmisen historiaJatka lukemista ”Yliluonnollinen”

Juutalaiset, natsit ja suhdelukuongelma

Oliko Adolf Hitler paha ”juntti” vai paha ”black metal -ihminen”? Vai vain amoraalinen militaristi, joka rakensi valtakuntaa ja taideteosta? Onko juutalaisilla ollut tapana selittää kristityille, että hekin ovat siis hyviä, mutta vain eri mieltä Jeesuksen (etnisesti juutalainen) alkuperästä ja ehkä hänen valitsemastaan polusta? Kuinka paha moraaliset—amoraaliset-suhdeluku voi olla? Voiko se koskaan olla kovin huono minkäänJatka lukemista ”Juutalaiset, natsit ja suhdelukuongelma”

Paras tapa elää

Mindfulness, tietoinen läsnäolo, hetkessä eläminen, hitaasti eläminen… Ja koko elämän eläminen yhtenä tilanteena. Romuta vanha aikahorisonttisi. Seuraava minuutti, seuraava tunti, seuraava päivä, seuraava viikko, seuraava vuosi ja seuraavat kymmenen vuotta ovat sama asia, ja kaikista niistä kannattaisi tehdä mahdollisimman hyvä. Näin elämä ei mene yhdessä hujauksessa, vaan saat siitä irti kaiken, mitä voit siitä saadaJatka lukemista ”Paras tapa elää”

Pelosta ja varmaan jostain muustakin vapautuminen

Ihmiset ovat ensisijaisesti heidän oma näkökenttänsä. Sen lisäksi he puhuvat suullaan, liikuttavat ruumistaan ja ilmehtivät. He eivät ole heidän kasvonsa. Ja sinussa heräävät kehotuntemukset kuten pelko ovat vain kehotuntemuksia. Niistä ei ole pakko välittää ja ne voivat heikentyä. Oikeasti sinun ja muiden ihmisten välissä on vain tyhjää tilaa, mutta mielesi voi kirjoittaa siitä puoliautomaattisesti kauhushow’n.Jatka lukemista ”Pelosta ja varmaan jostain muustakin vapautuminen”

Vapaa tahto ja tietoisuus

Olet tietoisuus eli tietoisen kokemuksen kokijayksilö. Voit olla tajuissasi tai tajuton. Tunnistat oman tajuissaolosi ja oman olemassaolosi. Saat täyden varmuuden niistä. Tietoisuus voisi mahdollisesti olla hieman unihalvausta rajummassa tilassa tajuissaan mutta ilman vapaata tahtoa tai illuusiota siitä. Mikään teko, edes pelkkä tahtomusteko, ei onnistuisi tai tuntuisi onnistuvan silloin sinulta. Et voisi edes yrittää liikuttaa raajaasi.Jatka lukemista ”Vapaa tahto ja tietoisuus”

Kaiken alku

Tolkullinen olemassaolottomuus vai tolkuton aluton? (”Kelaa niin paljon taaksepäin kuin haluat. Sen alkua ei löydy.”) Vastauksen täytyy olla jompikumpi. Se tarkoittaa, että asioita voi tapahtua ilman syytä: aluton on ollut aina, eikä mikään aiheuttanut sitä, ja ei-mistään tulleella ei voi olla syytä, koska ennen sitä ei ollut mitään. Onko niinkin ihmeellisen asian kuin vapaan tahdonJatka lukemista ”Kaiken alku”

Aika

Voiko sama tapahtuma tapahtua samalla nopeudella lyhyemmässä ajassa? Voiko aika olla olemassa? Vai onko kyse vain muutoksesta kuten nopeutumisesta ja hidastumisesta? Epäilen että aika on välejä. Mittatikkujen kuten kopautusten tai viisarin heilahdusten välejä. Väleillä on pituus. Ne voivat olla tasamittaisia. Tapahtumilla on väleillä mitattava kesto. Erityisen suhteellisuusteorian tukeman eternalismin mukaan menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovatJatka lukemista ”Aika”

Eläimistä

Onko teurastamiseen päättyväkin elämä sellainen lahja tuotantoeläimelle, että niiden antamisen jatkamista on syytä tukea? Voiko eläintuotanto ikinä olla hyväksyttävää? Onko se aina hieman rumaa ainakin? (Vai huomaavatko ne edes elämäänsä?) Pitäisikö eläinoikeuspuheeseen lisätä täsmennys, että kyse on myös eläinten oikeudesta jäädä syntymättä? Mihin asti eläintuotantoa voidaan puolustaa sillä, että näin eläimet saavat elämän? Lievittääkö seJatka lukemista ”Eläimistä”

Talous, hyvyys ja libertarismi

Libertaari ei kannata positiivisia oikeuksia. Ketään ei saa pakottaa auttamaan. Kaivoon pudonnutta ei ole pakko auttaa. Hänellä ei ole oikeutta tulla autetuksi. Hänellä on vain oikeus olla tulematta työnnetyksi kaivoon. Hyvä ajattelee, että olisi väärin olla auttamatta. Hän joutuu myös tekemään päätöksen auttaa mahdollisimman paljon. Ottaako libertaari olemassaolon mieluummin henkilökohtaisena erämaaselviytymisenä kuin työnä muiden auttamiseksi?Jatka lukemista ”Talous, hyvyys ja libertarismi”

Kiusaajiani Nokialta 90–00-luvuilta ja mitä minulle tapahtui

Amir Bardo. Muun muassa pakotti minut syömään hämähäkin päiväkoti-ikäisenä. (Muistan kuinka olimme leikkimökissä ja hän sanoi, ettei päästäisi minua pois, jos en söisi sitä. Sen jälkeisiä tapahtumia en muista kunnolla. Hän kai työnsi sen suuhuni. Muistan äitini kertoneen minulle vuosia myöhemmin, että Bardo teki sellaisen asian minulle.) Tunkeutui silloin myös veljensä kanssa kotiini, lukitsi ovenJatka lukemista ”Kiusaajiani Nokialta 90–00-luvuilta ja mitä minulle tapahtui”