Outoja iOS-bugeja V

Applen palveluiden käyttäminen ei onnistunut muutamaan päivään millään iPhoneni nettiselaimella. Puhelin on ostettu 1Storen (C&C) kivijalkamyymälästä Helsingissä. Myös hetken omistamani Apple Store -sovelluksella ostamani iPhone vaikutti temppuilevan oudosti heti käyttöönottovaiheessa…
Edellisenä päivänä englanninkieliseen blogiini tekemäni muokkaus ei näkynyt selaimella mutta WordPressin iOS-sovelluksella näkyi. Suomenkieliseen blogiini tekemäni muokkaus näkyi selaimellakin. Yritin kuvata todisteen tilanteesta. Muokkaus ilmestyi juuri silloin itsestään blogiini selaimessakin, minkä jälkeen käynnistyi erikoinen efektishow. Temppuillut iPhone oli yhtä käyttöjärjestelmäpäivitystä vaille ajan tasalla. iOS 18.0.1 -päivityksen lataaminen ei ollut onnistunut sillä muutamaan päivään. (Tutkittuani asiaa: Efekti on samanlainen kuin NameDrop-toiminnossa, jolla yhteystietoja vaihdetaan pitämällä kahta iPhonea lähekkäin.)
En ole ikinä jailbreikannut iPhoneani.
Kaikenlaisella isommalla tiedostojen siirtelyllä on tapana jumittua tai katketa: WordPress, OneDrive, oikeus.fi-asiointipalvelu… Tietotekniikka on tätä nykyä minulle puolitoimiva rakkine. Ongelmat ovat jatkuneet myös Windowsin, Androidin ja Linuxin puolella. Onkohan tällainen vain normaali osa jonkinlaista ”valmistumista” ja heräämistä? Maailma pettää hiukan alta, kun tajuat missä olet?

Ja minkä verran toisaalta tätä?:

(Voisiko tämän mittakaavan häirinnän takana olla muuta tahoa?)

Facebook-sivultani:
Muistan, kuinka jopa järkytyin tästä kuvasta (Parisin Guerrilla Funkin kansilehdestä) teini-ikäisenä. Paljon myöhemmin sitten opin lisää asioista ja huh huh… Mitäpä ajatella ympärilläni perseilevistä suomalaisista poliiseista? Poliisi lukee blogini ja sen jälkeen “käyttää vapauttaan” kuten käyttää. Jokin muu on hänelle tärkeää kuin minulle, ja jokin, mikä häiritsee minua, ei häiritse häntä. {Epäilen, että poliisi on tiennyt minusta jo lapsuudestani lähtien. Oletan heidän myös siunaavan kaiken pahan, mitä minulle tapahtui lapsena ja nuorena, ja samoin vanhempieni ikuiseen kadotukseen joutumisen. Ajatella äitiäni vauvana ja katsoa sen jälkeen minusta kaiken tietävän poliisin virnettä… “Saastaisin asia, joka voi olla olemassa”, “pahin pahuus”, “Mitään rajoja ei olisi”… Se, että isäni olisi ollut Helvetin enkeli, tuntuu minusta kaiken jälkeen uskottavalta. Intuitioni sanoo hänestä myös lujaa, että “uhri”. Olen epäillyt Helvetin enkeleitä ”jutkujen ansaksi”. Voiko kunnia siitä, että minua ei lapsena saatu aivan tapettua, kuulua jollekin muulle taholle? Vai syntyikö aito ouroboros-sotku, jonka turvin olen täällä yhä kirjoittamassa tätä?}

Äärettömän vihan kanssa rinnakkain sinänsä: On ihan kiva, että näytätte ja todistatte, mitä olette — muutkin kuin poliisit. Kohotkaa vaikka mille “ilkeyshuipulle”, vahvimpaan tilaan, johon kai pääsette. “Et tiedäkään, mitä me tehtiin sulle.” Katsokaa välillä myös virnuillen vierustoverianne kuten joskus lapsena osa teistä oppi tekemään. “Esitän tyhmempää kuin olen, etkä tajua sitä” toimii myös. Uskoisitteko, jos sanoisin ottavani nuo tilanteet voittoina? Aijai, miten yksinkertaista ja ohutta elämää tänne on kasvateltu. Olen käynyt läpi monenlaisia tunteita aiheeseen liittyen, mutta pahat ihmiset tuntuvat minusta nykyään välillä myös jotenkin “rapsakoilta”. Ehkä se on vain sitä, kun aidosti koet sinua kohtaan vihamielisen ihmisen olevan sinua rajusti huonompi. ”Mussa ei pitäis olla mitään muuta häikkää kuin ne amoraalisuuden kanssa väkisin tulevat.”
Face ID toimii etukamera peitettynäkin. (Päivitys 12.11.2024: Väärä hälytys: En tajunnut Face ID:n toimivan etukameran viereisillä sensoreilla.)
Firefox näyttää ristiriitaista tietoa yhteyden salauksesta.
Kuvaan lisätyn tekstin fontin muuttaminen ei toimi Photos-sovelluksessa uusimmalla iPhonellani, mikä häiritsee tekoälytaideharrastustani. Olikohan se tarkoituskin?

Päivitys 9.1.2026: Poliisi on uskoakseni pahuutta edustava organisaatio, jota juutalaiset hallitsevat piilosta. Se on (joillekin) jälleen yksi lukuisista ansoista maailmassamme. Ansoihin kuolleista jää uskoakseni joskus jäljelle hyvyyttä jossain määrin tukevia zombeja/luurankoja. Ympärilläni näkemäni poliisit tuntuvat minusta kyllä enemmän SDP:ltä kuin Dodger bluelta.

Julkaissut Juusa Malinen

malinen.juusa@outlook.com

Vastaa