Hyväosaisista


Luotu DALL·E 3:lla ohjeestani (RamenRamen oli tehnyt jo hyvän samankaltaisen kuvan, kun olin riippuvainen muista kuvituksen osalta.)

Mainitsin aikaisemmin kiusaamisen ja luokkaerojen ylläpitämisen. Voiko olla, että toimivasta ihmisen peruskokemuksesta — sosiaalisuus, ruumiin liikuttelu, äänentuottoelimistön käyttö, taiteilu, esiintyminen… — on järjestetty niukkuus ja hierarkia?

Onko yleissääntö, että rikkaat eivät tee töitä ja hyväpalkkaisetkin paljon vähemmän kuin luullaan? Vapautuuko moni käytännössä työstä jo työuransa alkuvaiheessa? Tuntumani on, että maailmassa on itse asiassa jossain määrän vähän asiaa… Toimistoissa ei mitenkään voida rakentaa uutta koko ajan itseä kehittäen kahdeksan tuntia päivässä. Onko työ monille jonkin ”rahakasan” suosioon pääsemistä ja kulissin ylläpitämistä?

Pukeutuvatko hyväosaiset usein vaatimattomasti häivetekniikkana, koska heidän masentuneita uhrejaan ei kiinnosta panostaa ulkonäköönsä? Tietävätkö he elävänsä väärin, ja onko osa heistä opetettu ankarasti lapsesta lähtien olemaan näyttämättä sitä yhtään? Ja kehittämään itselleen vastuunkantajan ja kurinpitäjänkin roolihahmo?

{Joidenkin kristillisten opetusten mukaan rikkaiden on vaikea päästä taivaaseen. Muut vaihtoehdot ovat kai ikuinen kadotus ja ikuisuus helvetissä. Tälle pitäisi tietenkin olla painava syy. Voiko olla, että sellainen löytyy?}

Päivitys 9.1.2026: Sosialismi ja vasemmisto ovat uskoakseni oma maailmansa ja tappava ansa ja huijaus siinä missä Koreakin. Juutalaiset dominoivat vasemmiston alueella ainakin länsimaissa, koska heillä ei ole siellä vastapeluria. En tiedä, onko sosialismissa ollut kyse jostain aivan muusta Latinalaisessa Amerikassa. Oikeistosta saattaa löytyä myös vanhanaikainen ei-juutalainen elementti, ja se on siksi oikeasti vakavien kysymysten suhteen vasemmistoa pienempi paha. Juutalaiset myös monet mahdollisesti yllättäen vastustavat lopulta kaupankäynnin maailmaa ja markkinataloutta. Vihreän liikkeen voi epäillä hylkivän luonnonsuojeluaatteella ja LGBTQ-painotuksella tehokkaasti juutalaisia, koska nämä ovat uskoakseni lopulta myös konservatiivinen tuomiopäivän kultti.

Julkaissut Juusa Malinen

malinen.juusa@outlook.com

Vastaa